Polkupyörät

Polkupyörä on ajoneuvo, jonka rakenne perustuu yleensä kahteen peräkkäiseen pyörään, jotka yhdistää runko. Polkupyörää liikutetaan polkemalla polkimia jaloilla. Polkimista voima siirtyy ketjun välityksellä takapyörään. Voimansiirrossa on käytetty myös nivelakselia ja polkimet voidaan asentaa suoraan pyörän akselille. Kuljettaja joko istuu polkupyörän satulalla, istuimella tai seisoo polkimilla. Polkupyörää ohjataan kääntämällä ohjaustankoa sekä kallistamalla koko pyörää. On olemassa myös yksi- ja kolmipyöräisiä, sekä käsikammista liikevoimansa saavia polkupyöriä.

Polkupyörän hyötysuhde on hyvä koska kaikki käytettävä voima ohjataan renkaan pyörittämiseen ja liikekitka on pieni. Pyöräily kuluttaa matkaan nähden huomattavasti vähemmän energiaa kuin esimerkiksi juokseminen tai kävely. Kilometrin matkalla vauhdilla 16 km/h pyöräilevä kuluttaa 0,9 kilojoulea energiaa jokaista kehon kilogrammaa kohti, kun vastaavasti juoksija kuluttaa 4,0 kilojoulea.

Vuonna 1995 polkupyöriä tuotettiin 107 miljoonaa kappaletta. Samana vuonna autoja valmistettiin noin 37 miljoonaa kappaletta. Vuonna 2001 tehdyn arvion mukaan maailmassa on 1,4 miljardia pyörää ja 340 miljoonaa autoa.


Ford Finland pyöräilijöiden mukana Pariisiin – Team Rynkeby Tampere-Lahti saa täyssähköisen huoltoauton matkaansa

Ford Finland pyöräilijöiden mukana Pariisiin – Team Rynkeby Tampere-Lahti saa täyssähköisen huoltoauton matkaansa

Ford Finland toimii eurooppalaisen hyväntekeväisyyskampanjan Team Rynkebyn Tampereen ja Lahden tiimin yhteistyökumppanina. Matka pyöräilijöiden kanssa...
Pyöräliiton hallitusohjelmatavoitteissa vaaditaan nopeita toimia

Pyöräliiton hallitusohjelmatavoitteissa vaaditaan nopeita toimia

Suomen valtion tavoitteena on lisätä pyöräiltyjen matkojen määrä 30 % vuosien 2016-2030 välillä. Pyöräliiton kokoamat tiedot...
Erotelluille pyöräteille pysäköinti tarkempaan seurantaan

Erotelluille pyöräteille pysäköinti tarkempaan seurantaan

Helsingin kaupunki valvoo tällä viikolla tehostetusti pyöräteille- ja kaistoille pysäköintiä. Tehokampanjassa painotetaan erityisesti uudenlaisia eroteltuja...
Garmin Edge 1040 Solar GPS

Garmin esittelee Edge 1040 Solar GPS-pyörätietokoneen, jossa on aurinkolataus ja GNSS-satelliittipaikannusjärjestelmä

Garmin on esitellyt Edge®1040 Solar GPS-pyörä­tietokoneen, jossa on aurinkolataus ja GNSS-satelliittipaikannusjärjestelmä. Edge 1040 Solar hyödyntää aurinkoenergiaa Power...
Lauttasaarentien itäpäässä uudistetaan pyöräväyliä

Lauttasaarentien itäpäässä uudistetaan pyöräväyliä

Helsingin kaupunki uudistaa liikennejärjestelyjä Lauttasaarentiellä Meripuistotien ja Lauttasaaren sillan välillä. Uudistuksessa muun muassa rakennetaan yksisuuntaiset...
Stenbäckinkadun pyöräilyjärjestelyitä muutetaan yksisuuntaisiksi

Stenbäckinkadun pyöräilyjärjestelyitä muutetaan yksisuuntaisiksi

Stenbäckinkadun pyöräväylät muutetaan yksisuuntaisiksi Linnankoskenkadun ja Töölöntullinkadun välillä. Pyöräliikenne siirtyy ajoradalle, ja ajoradan pohjoispuolella oleva...
AIkuisten pyöräilykursseja järjestetään Vantaalla jo kolmatta kesää

AIkuisten pyöräilykursseja järjestetään Vantaalla jo kolmatta kesää 

Pyöräily mielletään Suomessa kansalaistaidoksi, jonka jokainen osaa. Todellisuus ei kuitenkaan vastaa tätä mielikuvaa. Vuosina 2020...
Suomi on pyöräilytaidon oppimisen kärkimaita maailmassa

Suomi on pyöräilytaidon oppimisen kärkimaita maailmassa

Suomessa pyöräilytaidon oppimisikä oli kymmenen maan vertailututkimuksessa toiseksi varhaisin. Kaikissa vertailuun osallistuneissa maissa pyöräilytaidon oppiminen...
Perjantaina käynnistyvällä Pyöräilyviikolla nostetaan esille turvallisen ja sujuvan pyöräily-ympäristön vaikutus pyöräilyinnokkuuteen

Perjantaina käynnistyvällä Pyöräilyviikolla nostetaan esille turvallisen ja sujuvan pyöräily-ympäristön vaikutus pyöräilyinnokkuuteen

Valtakunnallista Pyöräilyviikkoa vietetään 6.5.–15.5. pääteemalla ’’Jokaisella on oikeus turvalliseen pyöräilyyn’’. Huomio halutaan kiinnittää pyöräilyn turvallisuuteen...