Polkupyörät ja koirat – miten liikkua turvallisesti ja toisensa huomioiden?

Miten kulkea turvallisesti koiran kanssa pyörätien vieressä? Entä miten pyöräilijän kannattaa ottaa koirakot huomioon? Agria Eläinvakuutus muistuttaa sekä koiranomistajia että pyöräilijöitä huomioimaan toisensa liikenteessä ja antaa vinkkejä.

Koiranulkoiluttajien ja pyrilijiden on hyv huomoida toisensa liikenteess
Kuinka ohittaa koirakko polkupyörällä?

Soita kelloa ajoissa

Yksittäinen ihminen voi siirtyä pois pyörän edestä nopeasti, mutta yhden tai useamman koiran kanssa kävelevällä henkilöllä siinä voi kestää hetki. Lisäksi koiranomistaja on usein keskittynyt koiriinsa, eikä välttämättä huomaa takaa tulevaa pyöräilijää ennen ohitushetkeä tai kellon soittoa.

Kelloa kannattaa soittaa hyvissä ajoin, jotta koko koirakko ehtii siirtyä sivuun turvallisesti ajoissa. Kovassa vauhdissa edetessä on suositeltavaa soittaa kelloa jo kauempaa ja mahdollisesti parikin kertaa. Liian lähellä koirakkoa kellon soitto voi paitsi myös säikäyttää, saada koirien kanssa kulkijan pahimmassa tapauksessa siirtymään pyöräilijän eteen aiheuttaen vaaratilanteen.

Agria Eläinvakuutuksen maajohtaja Anna Linder rohkaisee pyöräilijöitä kellon soittoon:

– Olen todella kiitollinen kaikille pyöräilijöille, jotka soittavat kelloa ajoissa. Etenkin, koska liikun itse kahden koiran kanssa, joista toinen on nuori ja hyvin vilkas. Usein kiitän pyöräilijää kellon soittamisesta hyvissä ajoin ja myös minua on kiitetty sivuun siirtymisestä. Siitä jää hyvä mieli molemmille osapuolille. Yhteispeli on niin pyöräilijän kuin koirakonkin etu.

Ohita rauhallisesti ja sopivalta etäisyydeltä

Eri koirat reagoivat ohi ajavaan pyörään eri tavoin: koira saattaa esimerkiksi yrittää lähteä juoksemaan pyörän perässä tai ”suojella” omistajaansa pyörältä – tai haluta tervehtiä pyöräilijää innokkaasti hyppimällä. Osa koirista voi myös olla pelokkaita polkupyöriä kohtaan ja liian läheltä suhahtaminen voi pelästyttää koiran. Pidä siis sopiva etäisyys koirakkoon ja pyri mahdollisuuksien mukaan hidastamaan vauhtia hieman ohitustilanteessa.

Kuinka kulkea koiran kanssa pyörätien vieressä?

Pidä koira kytkettynä

Koira tulisi aina pitää kytkettynä, kun liikutaan pyörätien läheisyydessä tai jalkakäytävällä, joka on myös pyöräilijöiden käytössä. Vapaana liikkuva koira voi aiheuttaa monenlaisia vaaratilanteita pyörätiellä: koira saattaa lähteä juoksemaan pyörän perässä, yrittää napata pyöräilijää lahkeesta tai pysähtyä paikalleen keskelle pyörätietä ja tukkia pyöräilijän tien.

Pidä hihna lyhyenä

Vaikka koira olisi kytkettynä, liian pitkässä hihnassa liikkuva koira voi silti aiheuttaa vaaratilanteen. Esimerkiksi metrin pituinen, ohut flexi-hihna voi olla vaikea nähdä kaukaa ja siitä voi tulla kampittava naru pyöräilijälle.

Hihnan tarttuminen pyörään voi aiheuttaa voimakkaan nykäisyn koiran kaulapantaan tai koira voi jopa raahautua pyörän perässä. Tämä voi johtaa koiran vakavaan loukkaantumiseen, kuten kaularangan pehmytkudos- ja nikamavaurioihin.

Ennakoi

Jos sinulla on reaktiivinen koira tai tiedät jo kokemuksesta, että koirasi ei pidä polkupyöristä, pyri ennakoimaan mahdolliset hankalat tilanteet. Siirry koiran kanssa hyvissä ajoin pois pyörän edestä. Jos sinulla on herkkuja tai lelu mukana, kannattaa yrittää saada koira keskittymään siihen polkupyörän sijaan.

Yleisiä vahinkoja polkupyörän ja koiran yhteentörmäyksessä

Koiralle voi tulla murtumia, haavoja, nyrjähdyksiä tai muita vammoja, jos polkupyörän kanssa sattuu vahinko.

Fyysisten vammojen lisäksi koiralle voi tulla pelkoja. Koira voi alkaa pelätä polkupyöriä, jonka seurauksena koira saattaa yrittää hyökkäillä polkupyörien kimppuun tai pelätä jokaista ohittavaa pyöräilijää. Traumoista toipuminen voi olla aikaa vievää ja toisinaan tarvitaan ammattilaisen koirakouluttajan apua.

News Cision

5 thoughts on “Polkupyörät ja koirat – miten liikkua turvallisesti ja toisensa huomioiden?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *